
FI/ENG
Oletko kiinnostunut tapahtumien järkkäämisestä, julisteiden tekemisestä, haluaisitko kirjoittaa artikkeleita tai vaikuttaa koulutuksen laatuun? Valiokunnat ja toimihenkilöiden tehtävät ovat helppo tapa tutustua TAO ry:n toimintaan ja päästä vaikuttamaan juuri niihin asioihin, jotka itse koet mielekkäiksi ja merkityksellisiksi! Valiokuntien toiminta on kaikille jäsenille avointa, ja mukaan on mahdollista hypätä missä vaiheessa vuotta tahansa.
Kerro hakemuksessa vähintään, mihin tehtävään olet hakemassa ja miksi juuri sinä olisit hyvä valinta pestiin ja liitä hakemukseen yhteystietosi. Kannattaa hakea heti, sillä ensimmäiset jäsenet valitaan jo helmikuun alussa.
HAETTAVAT TOIMIHENKILÖT:
Luonnoksen päätoimittaja (1hlö)
Päätoimittaja vastaa lehden ilmestymisestä yhdessä hallituksen kanssa.
Hän hoitaa painatuksen ja lehden tiedotuksen, sekä toimii viestintävaliokunnan alla toimivan Luonnos-työryhmän puheenjohtajana.
Varainhankintavastaava (1hlö)
Hän toimii yhteistyössä rahastonhoitajan ja yritysyhteistyövastaavan kanssa, sekä ylläpitää ja kehittää yhdistyksen yritysyhteistyötoimintaa. Varainhankintavastaava pyrkii hankkimaan uusia yhteistyökumppaneita ja avaamaan uusia yhteistyömahdollisuuksia yrityksille.
Fuksiamiraalit (1 / 2hlö)
He vastaavat fuksien integroimisesta ainejärjestötoimintaan, sekä toimivat viestinnän kohdentajana fukseille. Fuksiamiraalit ovat vastuussa fuksiviikkojen ohjelmasta sekä TAO- ja haalari-infosta, sekä huolehtii haalarihankinnoista. Fuksiamiraaleista toinen on hallituksen jäsen, mutta kummatkin toimivat osana vapaa-ajanvaliokuntaa.
Häirintäyhdyshenkilöt (1 / 2hlö) HAKU PÄÄTTYNYT
He huolehtivat yhdistyksen ennaltaehkäisevästä toiminnasta häirintää vastaan. Sekä huolehtivat yhdistyksen yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisesta yhdessä yhdenvertaisuusvastaavan kanssa. Häirintäyhdyshenkilöt toimivat turvahenkilöinä tapahtumissa. Huolehtivat häirintäyhteydenotoista ja niiden selvittämisestä yhdistyksessä.
Liikuntavastaava (1hlö) HAKU PÄÄTTYNYT
Hän toimii yhdistyksen liikuntatuutorina ja on osana vapaa-aikavaliokuntaa
Liikuntavastaava toimii yhdistyksen edustajana Lapin yliopiston ylioppilaskunnan liikuntajaoston kokouksissa.
Kansainvälisyysvastaava (1 hlö) HAKU PÄÄTTYNYT
Hän huolehtii yhdistyksen vaihto-opiskelijoiden sekä kansainvälisen maisteriohjelman opiskelijoiden edunvalvonnasta ja viestinnästä. Kartoittaa yhdistyksen jäsenistön kansainvälistymis- ja kotikansainvälistymis-mahdollisuuksia. Toimii yhdistyksen edustajana Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kansainvälisyysjaoston kokouksissa.
VALIOKUNNAT:
Opinto- ja työelämävaliokunta
Ennakkotietoja koulutuspolitiikasta et tarvitse, mutta halusta vaikuttaa ja edistää omaa koulutusohjelmaasi on hyötyä! Valiokuntaan voidaan valita kiinnostuneita henkilöitä auttamaan ekskursioiden suunnittelussa ja järjestämisessä.
Vapaa-ajan valiokunta
Kiinnostaako sinua olla mukana tekemässä TAO ry:n tapahtumia? Haluatko olla kehittämässä TAO ry:n toimintaa lähemmäs jäsenistöään? Vapaa-aika valiokunnassa pääset sitsiemännäksi ja luomaan kivoja eventtejä.
Viestintävaliokunta
Oletko someguru tai haluat kehittää tapahtumaviestintää? Tule mukaan viestintävaliokuntaan!
IN ENGLISH
JOIN THE FUN!
Committee and officer duties are an easy way to get to know the activities of the TAO and get involved in the very things you find meaningful. The work of the committees is open to everyone and it is possible to jump in at any time of the year.
In your application you should introduce yourself, what position you are applying for, why you would be a good choice and include your contact information. It is a good idea to apply immediately, as the first members will be selected in february.
THE COMMITTEES:
Study and Working Life Committee
You do not need prior knowledge of education policy, but the desire to influence and promote your education program is beneficial! You may also assist in planning and organizing excursions.
Committee on Cultural Affairs:
Are you interested in organizing various events? Do you want to develop the activities of TAO ry?
Communications committee
OTHER:
Sports tutor
The sports tutor participates in the cultural affairs Committee and acts as a representative of the association at the meetings of the sports department of the Student Union of the University of Lapland.
Fundraising Manager
Works in partnership with the treasurer and the one Responsible for work and business, and maintains and develops the Association’s corporate cooperation activities. The fund manager aims to find new partners and open new business opportunities for companies.
Fuksiamiraali / freshmen admirals
They are responsible for integrating the freshmen into TAO ry. Freshmen Admirals are responsible for the Freshman Week program, overall information and are part of the Leisure Committee.
Harassment Liaison Officers
They take care of the association’s preventive action against harassment. They also prepare the association’s equality plan together with the equality officer. Harassment Liaison Officers resolve and act upon harassment claims.
Responsible for International affairs
They are responsible for communicating and advocating the rights of TAO ry international members and serve as a representative of the association at the meetings of the Internationalization Section of the Student Union of the University of Lapland.